Jokainen meistä tuntee varmaan sanonnan raja auki ja raja kiinni. Onko kukaan miettinyt tuon käytettävän "ohjeen" hyvyyttä nuorilla tai miksei aikuisillakin. Itse mietin aihetta tutkiessani videolta syitä siihen, minkä takia pallo tulee päädystä ulos jos merkkinä on ollut raja auki. Paritorjunta on muodostettu ihan hyvin, päältä ei tullut eikä välistä eli sivulta paukkui ohi. No syynä tähän oli torjunnan väärä paikka, koska passi jäi vajaaksi.
Miksi torjuja sitten oli väärässä paikassa? Laitapelaajan olisi pitänyt liikkua pallon mukana, mutta kun ei liikkunut, vaikka niin on opetettu. Miksei? Mikä voisi olla todellinen syy?
Yksi syy siihen voisi olla se, että RAJA sanana on niin dominoiva ja vetää alitajuisesti pelaajan väkisin rajaviivalle tai antennille. Siitä ei voi millään mennä kovinkaan kauas, kun sitten ei enää olla rajalla. Mikä mahtaisi olla vaikutus, jos alettaisiinkin puhumaan torjunnasta sanoilla oikea käsi tai vasen käsi. Silloin pelaajan paikkaa ei olisi sidottu mihinkään etäisyyteen mistään. Vain pallo, minä ja minun oikea tai vasen käsi.
Kokeiltiin tätä yhdessä B:n turnauksessa menneellä kaudella ja neljässä ottelussa (kymmenessä erässä) saatiin tappotorjuntoja yhteensä 82kpl. Oliko tämä pelkkää sattumaa?
sunnuntai 28. kesäkuuta 2009
maanantai 22. kesäkuuta 2009
Syöttö, aloitushyökkäys vai eka hyökkäys?
Kuvitellaan tilanne, missä lapsella on pallo kädessä. Jos pyydät lasta antamaan toiselle lapselle syötön, niin millaisen heiton luulet lapsen tekevän? Heiton, jonka toinen saa helposti kiinni vai sellaisen, mitä toisen on mahdoton saada kiinni?
Haluammeko opettaa lapsille aloituksen, mikä menee suoraan vastaanottajan käsiin helppona? Jos emme, niin miksi sitten pyydämme tekemään näin? Monessa lasten tuon ikäisenä pelaamassa tai harrastamassa lajissa syöttö tarkoittaa jotain ihan muuta kuin sitä, mihin lentopallossa syötöllä pyritään. Miltä kuulostaisi sekoitus molempia.. syötä paha syöttö? Alitajunnalle 2-1 ja tuloksena helppo syöttö!
Voisiko ko. tapahtumalle käyttää jotain muuta nimeä? Aloitusta on käytetty vaihtoehtoisesti mutta voisiko joku muu sana olla vielä parempi? Aloitushyökkäys tai ensimmäinen hyökkäys? Tuleeko parempaa mieleen?
Itse tein kaudella testin F-nuorten kanssa siten, että käytin molempia sanoja eli syöttö ja aloitushyökkäys. En kertonut niiden eroa vaan annoin heidän itse huomata tämän asian. Ainakin siinä harjoituksessa ero oli valtava!
Haluammeko opettaa lapsille aloituksen, mikä menee suoraan vastaanottajan käsiin helppona? Jos emme, niin miksi sitten pyydämme tekemään näin? Monessa lasten tuon ikäisenä pelaamassa tai harrastamassa lajissa syöttö tarkoittaa jotain ihan muuta kuin sitä, mihin lentopallossa syötöllä pyritään. Miltä kuulostaisi sekoitus molempia.. syötä paha syöttö? Alitajunnalle 2-1 ja tuloksena helppo syöttö!
Voisiko ko. tapahtumalle käyttää jotain muuta nimeä? Aloitusta on käytetty vaihtoehtoisesti mutta voisiko joku muu sana olla vielä parempi? Aloitushyökkäys tai ensimmäinen hyökkäys? Tuleeko parempaa mieleen?
Itse tein kaudella testin F-nuorten kanssa siten, että käytin molempia sanoja eli syöttö ja aloitushyökkäys. En kertonut niiden eroa vaan annoin heidän itse huomata tämän asian. Ainakin siinä harjoituksessa ero oli valtava!
lauantai 20. kesäkuuta 2009
Yksipuolinen harjoittelu taidon esteenä?
Kiinassa on tutkittu pöytätenniksen huippupelaajia ja heidän taitojaan mielenkiintoisella tavalla. Kaksi taitotasoltaan tasaväkistä ryhmää harjoitteli 6 viikkoa lyöntipeliä. Toinen ryhmä harjoitteli normaalilla kädellä ja toinen ryhmä samalla tavalla, mutta puolet ajasta oikealla ja puolet vasemmalla. Harjoitukset olivat tietenkin samat koko testijakson ajan.
Testijakson jälkeen ryhmät testattiin ja vahvalla kädellä harjoitelleen ryhmän osumatarkkuus parani 2%, kun kahdella eri kädellä harjoitellut ryhmä paransi tarkkuutta 14%. Tutkijat perustelivat tutkimustulosta sillä, että harjoittelu huonommalla kädellä antaa tehokkaammin palautetta aivoille ja näin ollen tehostaa oppimista.
Mekin olemme tämän "oivaltaneet" yhdessä roolissa - passarin roolissa. Me valmentajat olemme onnistuneet kehittämään mitä ihmeellisimpiä lähtöpaikkoja tai -asentoja passareille. Olemme ymmärtäneet sen, että tämän roolin pelaajalla pitää olla taitoa heittää passia ihan mistä paikasta tahansa - vai johtuuko tämäkin vain itse pelin luonteesta, emmekä itse asiassa olekaan sitä itse oivaltaneet?
Asiaa kun miettii pidemmälle, niin eikö noiden edellä mainittujen esimerkkien mukaisesti olisi järkevää harjoitella samalla tavalla myös kaikissa muissakin rooleissa? Esimerkki - ajatellaan vaikka vastaanottoharjoitusta: voisiko vastaanoton harjoittelu olla tehokkaampaa muuttaa vastaanoton maalia jatkuvasti kuin junnata palloa koko ajan 2-3 paikan väliin? Voisiko maalitaulun vaihtaminen vaikkapa 4-paikalle tolpan päähän, 4-paikalle kolmen metrin viivalle tai vaikkapa 6-paikalle takaviivalle tuottaa monipuolisemman ja taitavamman vastaanottajan pidemmässä juoksussa?
Samalla tavalla voisi ajatella myös lajin muita osa-alueita. Saataisiinko aikaiseksi parempia keskihyökkääjiä jos he harjoittelisivat yhtä monipuolisesti kuin yleispelaajat? Laita keskipelaaja hyökkäämään laidasta ja laitahyökkääjä keskeltä ja tutki kumpi pärjää vieraalla tontilla paremmin. Minun veikkaus on, että laituri vie voiton. Perusteluni on se, että laitahyökkääjät hyökkäävät paljon eri paikoista ja sitä kautta harjoittelu on monipuolisempaa. Tällöin keskeltäkään hyökkääminen ei tuota vaikeutta.
Suoraa varmaa vastausta kysymykseen ei tietenkään minullakaan ole, mutta jos kuuden viikon ajanjakson aikana tulee jo noin suuria eroja, mitä tapahtuisikaan vuoden tai jopa pidemmän ajan kuluessa?
Testijakson jälkeen ryhmät testattiin ja vahvalla kädellä harjoitelleen ryhmän osumatarkkuus parani 2%, kun kahdella eri kädellä harjoitellut ryhmä paransi tarkkuutta 14%. Tutkijat perustelivat tutkimustulosta sillä, että harjoittelu huonommalla kädellä antaa tehokkaammin palautetta aivoille ja näin ollen tehostaa oppimista.
Mekin olemme tämän "oivaltaneet" yhdessä roolissa - passarin roolissa. Me valmentajat olemme onnistuneet kehittämään mitä ihmeellisimpiä lähtöpaikkoja tai -asentoja passareille. Olemme ymmärtäneet sen, että tämän roolin pelaajalla pitää olla taitoa heittää passia ihan mistä paikasta tahansa - vai johtuuko tämäkin vain itse pelin luonteesta, emmekä itse asiassa olekaan sitä itse oivaltaneet?
Asiaa kun miettii pidemmälle, niin eikö noiden edellä mainittujen esimerkkien mukaisesti olisi järkevää harjoitella samalla tavalla myös kaikissa muissakin rooleissa? Esimerkki - ajatellaan vaikka vastaanottoharjoitusta: voisiko vastaanoton harjoittelu olla tehokkaampaa muuttaa vastaanoton maalia jatkuvasti kuin junnata palloa koko ajan 2-3 paikan väliin? Voisiko maalitaulun vaihtaminen vaikkapa 4-paikalle tolpan päähän, 4-paikalle kolmen metrin viivalle tai vaikkapa 6-paikalle takaviivalle tuottaa monipuolisemman ja taitavamman vastaanottajan pidemmässä juoksussa?
Samalla tavalla voisi ajatella myös lajin muita osa-alueita. Saataisiinko aikaiseksi parempia keskihyökkääjiä jos he harjoittelisivat yhtä monipuolisesti kuin yleispelaajat? Laita keskipelaaja hyökkäämään laidasta ja laitahyökkääjä keskeltä ja tutki kumpi pärjää vieraalla tontilla paremmin. Minun veikkaus on, että laituri vie voiton. Perusteluni on se, että laitahyökkääjät hyökkäävät paljon eri paikoista ja sitä kautta harjoittelu on monipuolisempaa. Tällöin keskeltäkään hyökkääminen ei tuota vaikeutta.
Suoraa varmaa vastausta kysymykseen ei tietenkään minullakaan ole, mutta jos kuuden viikon ajanjakson aikana tulee jo noin suuria eroja, mitä tapahtuisikaan vuoden tai jopa pidemmän ajan kuluessa?
keskiviikko 17. kesäkuuta 2009
Pitkä, pidempi, pisin.
Minkälaista on lentopallon pelaaminen Suomessa liigatasolla? Palloilua, lyhytjänteistä poukkoilua ilman pidempää kantavaa ajatusta. Monellako viimekauden päävalmentajista oli useamman vuoden sopimus? Muistaakseni kahdella, ja näistäkin toisella sopimus lopetettiin lyhyeen.
Jotta seurajohto pystyisi tekemään pitkäkestoisen, fiksun päätöksen valmentajaa valittaessa, tulisi heidän tietää kenen kanssa ovat sopimusta tekemässä. Ennenkuin edes näin pitkälle voidaan päästä, pitäisi seuran kuitenkin päättää mitä se haluaa: onko seuran tavoitteena kasvattaa nuorista pelaajanaluista huippu-urheilijoita vai onko tavoitteena mestaruuden voittaminen alkavalla kaudella. Vai jotain ihan muuta. Helpommin sanottu kuin tehty. Mutta tehtävä se kuitenkin olisi.
Kun seura on tavoitteensa (tuleville vuosille, ei pelkästään tulevalle vuodelle) tehnyt, on aika etsiä tavoitteeseen sopivin valmentaja. Tällöin testiin asetetaan seurajohdon lajituntemus, tai pikemminkin seurajohdon kyvyt ja halu ottaa asioista selvää. Pelkkä valmentajan valmennushistoria kun ei paljasta valmentajan tulevaisuutta.
Ei lyhytjänteisyys johdu pelkästään seuroista. Syytä on myös meissä valmentajissa. Minkä ihmeen takia valmentaja suostuu vuoden pestiin? Mestaruus mielessä? Toki jos se on seuran tavoite ja pelaajat ovat tavoitteen mukaisia, kuten Sampolla tänä vuonna. Vuoden pestillä näyttöjen antamisen aika on heti tulevalla kaudella. Onko silloin aikaa paneutua nuoren kehittyvän pelaajan kokonaisvaltaiseen kehittämiseen? Ei ole. Ei ainakaan jos valmentaja haluaa saada jatkopestin seuraavalle kaudelle.
Pitkäjänteinen työ saattaa tarkoittaa muutamia karikoita matkalla. Mistä löytyy seurajohto joka on valmis luottamaan valmentajansa luotsin taitoihin? Onneksi sellaisiakin Suomesta löytyy. Harva ihminen suunnittelee elämäänsä vuoden aikajänteellä, miksi suomalaisen lentopallon pitäisi tyytyä vähempään?
Jotta seurajohto pystyisi tekemään pitkäkestoisen, fiksun päätöksen valmentajaa valittaessa, tulisi heidän tietää kenen kanssa ovat sopimusta tekemässä. Ennenkuin edes näin pitkälle voidaan päästä, pitäisi seuran kuitenkin päättää mitä se haluaa: onko seuran tavoitteena kasvattaa nuorista pelaajanaluista huippu-urheilijoita vai onko tavoitteena mestaruuden voittaminen alkavalla kaudella. Vai jotain ihan muuta. Helpommin sanottu kuin tehty. Mutta tehtävä se kuitenkin olisi.
Kun seura on tavoitteensa (tuleville vuosille, ei pelkästään tulevalle vuodelle) tehnyt, on aika etsiä tavoitteeseen sopivin valmentaja. Tällöin testiin asetetaan seurajohdon lajituntemus, tai pikemminkin seurajohdon kyvyt ja halu ottaa asioista selvää. Pelkkä valmentajan valmennushistoria kun ei paljasta valmentajan tulevaisuutta.
Ei lyhytjänteisyys johdu pelkästään seuroista. Syytä on myös meissä valmentajissa. Minkä ihmeen takia valmentaja suostuu vuoden pestiin? Mestaruus mielessä? Toki jos se on seuran tavoite ja pelaajat ovat tavoitteen mukaisia, kuten Sampolla tänä vuonna. Vuoden pestillä näyttöjen antamisen aika on heti tulevalla kaudella. Onko silloin aikaa paneutua nuoren kehittyvän pelaajan kokonaisvaltaiseen kehittämiseen? Ei ole. Ei ainakaan jos valmentaja haluaa saada jatkopestin seuraavalle kaudelle.
Pitkäjänteinen työ saattaa tarkoittaa muutamia karikoita matkalla. Mistä löytyy seurajohto joka on valmis luottamaan valmentajansa luotsin taitoihin? Onneksi sellaisiakin Suomesta löytyy. Harva ihminen suunnittelee elämäänsä vuoden aikajänteellä, miksi suomalaisen lentopallon pitäisi tyytyä vähempään?
maanantai 15. kesäkuuta 2009
Miksi tämä blogi?
On tullut vuosien varrella kirjoiteltua monennäköisiä mietteitä lajista ja joku päivä sitten tuli aatos, että miksi ne pitäisi kirjoittaa vihkoon kun on parempiakin tapoja eli suomeksi sanottuna blogi. Joskos täällä ne vois jopa pysyä tallella eikä löytyis takan pesästä.
Aloitetaas vaikka sellaisesta aiheesta kuin helpon pallon hyökkääminen. Seuratkaapa vaikka liigasssa tai miksei jopa kansainvälisessäkin pelissä miten hyökätään sellaiset pallot, joita ei jostain syystä päästä hyökkäämään kovalla kädellä. Heitämme palloja jalat tukevasti maassa sormilyöntinä tai jopa käännetään selkä verkkoon päin ja ei muuta kuin hihalla yli. Oletteko koskaan pysähtyneet miettimään miksi? Miksi emme hyppää kun aikaa monesti sen verran on ja hyökkää palloa sormilyöntinä? Eikö pelin takoituksena ole voittaa pallo tai ainakin vaikeuttaa vastustajan hyökkäämistä jos ei muuta vaihtoehtoa ole jäljellä?
Itse tulin siihen tulokseen, että syy on hyvin yksinkertainen. Se on nuorten lentopallo. Mehän itse opetamme heitä toimittamaan pallon yli varmasti jalat maassa aina nuorempaan D-ikäisiin asti. Kaikki hyökkäämiset tapahtuvat jalat maassa joko sormilyöntinä tai hihalla.Ei kai se mikään ihme olekaan jos pelaajat toimittavat palloa jalat maassa kun me sitä opetamme juuri niin 4..5 vuotta.
Mitäs jos siirtyisimme valmennuksessa painottamaan jo F-ikäisinä hyökkäämään pallon aina hypyllä? Tekisivätkä pelaajat vanhempina samoin? F-ikäiset pystyvät tekemään näin.. uskallatko opettaa?
Aloitetaas vaikka sellaisesta aiheesta kuin helpon pallon hyökkääminen. Seuratkaapa vaikka liigasssa tai miksei jopa kansainvälisessäkin pelissä miten hyökätään sellaiset pallot, joita ei jostain syystä päästä hyökkäämään kovalla kädellä. Heitämme palloja jalat tukevasti maassa sormilyöntinä tai jopa käännetään selkä verkkoon päin ja ei muuta kuin hihalla yli. Oletteko koskaan pysähtyneet miettimään miksi? Miksi emme hyppää kun aikaa monesti sen verran on ja hyökkää palloa sormilyöntinä? Eikö pelin takoituksena ole voittaa pallo tai ainakin vaikeuttaa vastustajan hyökkäämistä jos ei muuta vaihtoehtoa ole jäljellä?
Itse tulin siihen tulokseen, että syy on hyvin yksinkertainen. Se on nuorten lentopallo. Mehän itse opetamme heitä toimittamaan pallon yli varmasti jalat maassa aina nuorempaan D-ikäisiin asti. Kaikki hyökkäämiset tapahtuvat jalat maassa joko sormilyöntinä tai hihalla.Ei kai se mikään ihme olekaan jos pelaajat toimittavat palloa jalat maassa kun me sitä opetamme juuri niin 4..5 vuotta.
Mitäs jos siirtyisimme valmennuksessa painottamaan jo F-ikäisinä hyökkäämään pallon aina hypyllä? Tekisivätkä pelaajat vanhempina samoin? F-ikäiset pystyvät tekemään näin.. uskallatko opettaa?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
